What is it?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Animals with wings of a Butterfly: Eläinteni historiaa

Mikä idea on tällä blogilla?
Olen jo vähän aikaa miettinyt, että voisin alkaa netin välityksellä kertomaan eläinteni arjesta niin, että minun iloni jakaisi kanssani mahdollisimman moni muukin.
Tarkoituksena on liittää myös kuvia ja videoita tekstin piristykseksi.
Sen lisäksi että arjessani vaikuttavat omat lemmikkini, on minulla myös harrastuksia kodin ulkopuolelta: harrastan ratsastusta, tanssia sekä bändikerhoa.
Olen kasvanut kiinni eläimiin. Ensimmäisessä kirjoitukessani voisimmekin hypätä ajassa taaksepäin, ensimmäiseen omaan lemmikkiini Leevi-marsuun.
Taisi olla vuoden 2003 kesä- tai heinäkuu. Halusin kovasti lemmikkiä ja päädyimme mummini kanssa marsun. Harkintaa kesti noin viikon, koko sen ajan, kun olin mummini luona. Lähdimme kohti Turun Zoojatarta (joka osoittautui myöhemmin erittäin kehnoksi valinnaksi, tästä lisää joskus) josta valitsin pienen lyhytkarvaisen marsun, jossa oli mustaa, ruskeaa ja valkoista.
Elämä ensimmäisen marsun kanssa sujui todella hienosti syksyyn 2004 asti.
Leevi lopetti syömisen. Tällöin emme äitini kanssa osanneet tehdä marsulle mitään. Yritimme syöttää sitä muutama päivää tuloksetta. Sitten äitini tajusi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Leevin suusta löydettiin mätää. Hampaat olivat kasvaneet ylipitkiksi.

Leevin herättyä nukutuksesta alkoi puuron pakkosyöttäminen. Tämä näytti toimivan - vähän aikaa.
Minulla oli lyhyt koulupäivä ja kerkesimme äidin kanssa ostoksille vielä ennen ruoka-aikaa.
Kotiin palatessamme meitä odotti järkytys. Leevi makasi häkissään kerällä hengittäen hyvin raskaasti ja satunnaisesti tiheään, satunnaisesti hyvin, hyvin hitaasti.

Sinä iltapäivänä Leevi nukkui pois.

Pidän jossain määrin Leevin lähtöä omana vikanani - en tajunnut hampaitten pituutta tarpeeksi ajoissa. Oli myös paljon muita asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Vahingosta viisastuneena ostimme melkein heti Leevin hautaamisen jälkeen uusia marsuja, sillä Leevi oli ollut ainut ystäväni niihin aikoihin: Olin koulukiusattu ja hyvin yksinäinen, siinä tilanteessa myös hyvin masentunut. Niimpä, suuntasimme uudelleen Zoojatariin. Tälläkertaa mukaan jäi kaksi pitkäkarvaista marsunaarasta.

Joten...
Syksyllä 2004 ostimme perheeseen kaksi marsunaarasta, pitkäkarvaiset kaverit Bibin ja Lissun.
Bibin nimi oli pelkkä heitto, mutta sopi marsulle niin hyvin, että sellaiseksi myös jäi.
Lissun nimen keksi isosiskoni nykyinen aviomies Janne.
Vietin marsujeni kanssa iloisesti neljä ja puoli vuotta. Marsut ystävystyivät kanssani täydellisesti ja olivat parhaita ystäviäni. Vuodesta 2004 en muista enää hirveän paljon. Meillä oli iloinen joulu, ja vietin sen marsujen kanssa.
Vuonna 2005 meille muutti myös neitokakadu Vanilja samasta osoitteesta kuin kaikki edellisetkin lemmikit. Vaniljan sukupuoli on aina ollut suuri kysymysmerkki.
Vanilja jäi viimeiseksi lemmikiksi, jonka ostan Zoojataresta. En pitänyt missään vaiheessa henkilökunnasta, ja Vaniljan kohdalla he tyrivät täysin. He päästivät Vaniljan lentämään ympäri kauppaa, eivätkä edes viitsineet pahoitella sitä, että lintu lensi päin ikkunaa tippuen lattialle. Vaniljasta ei tulla saamaan käsikesyä, sillä se pelkää ihmisiä.
Vuoden 2007 tammikuussa tutustuin kääpiöhamstereihin. Huoneestani löytyi myös sopiva kolo terraariolle; no, sellainenhan piti sitten hankkia.
Niimpä meille muutti pienenpieni hamsterivauva Vili. Vili oli safiirin värinen talvikkopoika. Vili muutti meille Puutorin akvaariosta, Turusta.
Näin meidän eläinperheessämme olikin jo neljä päätä ja töitä riitti.
Vuosi 2008 oli oikea menetysten vuosi. Maaliskuussa Lissu nukkui pois. Päätimme hankkia yksin jääneelle Bibi-paralle seuraa, joten pääsiäisenä meille muutti leijonaharjas/hermeliini-kaniuros Reiska. Bibi kuitenkin nukkui pois maaliskuussa.
Jatkoimme Vilin ja Reiskan kanssa elämää. Elokuussa 2008 hankimme lisää hamstereita: tällä kertaa roborovskiveljekset Kovun ja Nukan. Nuka ehti olla minulla noin viikon; sitten löysin sen yhtenä aamuna kuolleena terraarion nurkasta. Saimme hyvitykseksi Puutorilta uuden hamsterin, joka sai nimekseen Eevertti.

Syys-lokakuun vaihteessa Vili sairasti flunssaa ja parani lääkkeillä. Parin terveen päivän jälkeen lokakuun 13. päivä Vili nukkui pois. Sairastaminen oli pienelle pojalleni liikaa ja hän muutti sateenkaarisillalle.

Vilin poismenon jälkeen muutti meille Puutorilta talvikkouros Nyyti, joka osoittautui laiskahkoksi kaveriksi heti kättelyssä. Herran lempipuuhaa on yhä nukkuminen - niin emännän sylissä, lahkeessa kuin omassa terraariossakin.

Eli vielä pieni tiivistelmä eläimistäni:
  1. Leevi-marsu s. 2003 k. 2004 syksyllä
  2. Bibi ja Lissu-marsut s. 2004 k. 2008 maalis-huhtikuussa
  3. Vanilja-neitokakadu s. 2004
  4. Vili-hamsteri s. 2007 k. 2008 lokakuussa
  5. Reiska-kani s. 19.1.2008
  6. Nuka s. 2008 k. 2008
  7. Kovu ja Eevertti s. 29.8.2008
  8. Nyyti-hamsteri s. 26.8.2008

Tulossa
8.4.2009 Reiska-kani leikataan.
+perheeseen tulossa uusia marsuja sekä kani ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit saavat asiallisen vastauksen :)