What is it?

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Unohtuipa mainita

..että keskiviikkona on koululla bileet, joihin menen sillä parempaakaan tekemistä en siksi illaksi keksi.
Mutta. Kerrompa tämän viikonlopun antoisasta shoppailuretkestä Turkuun !
Ideana oli siis, että ystäväni Nooran kanssa lähdemme ottamaan ilon irti Turusta. No, paikanpäälle päästyäni saimme hyvän idean - Let's have tingelitangeli - soitetaan Siirille!
No, saimme Siirin lähtemään messiin. Odotellessamme tätä arjen sankaria joka lupasi bussittaa itsensä seuraavalla linjalla Turkuun menimme Puutorin akvaarioon ihmettelemään hiirulaisia, marsuja ja hyi - tarantelloja. Yksi kesyhiiri huvitti meitä hyvin paljon - se tuijotti useita minuutteja pää kallellaan suu auki minua ja Nooraa.

Lähdimme kohti Finkinoa mutta kuinka ollakaan - emme löytäneet perille! Syy tähän oli se, että olimme kävelleet kaikessa rauhassa ohi.... Löysimme kuitenkin Siirin ja lopulta myös Finkinon. Saimmepahan liikuntaa... :D
Pistäydyimme ensin Robert's Coffeeseen limsoille. Sitten päätimme päivän ohjelmasta ja suuntasimme sitten varaamaan leffalippuja. Ja sitten, seisoimme leffateatterin aulassa huuli pyöreänä. Mitäs sitten katsoisi? Valitsimme listalta Hannah Montana: the Movien ennakon.
Näytös alkaisi kello 14 ja kello oli silloin vasta 11. Päätimme siis kierrellä kauppatoria. Niimpä suuntasimme oitis GinaTricottiin, josta etsin vaatteita bileisiin ynnä muihin vastaan tuleviin menoihin...
Ja mukaan tarttui sininen tunika sekä musta "tissivyö".
Vyö

Tunika

Tässäpä kuva molemmista :) Tunika on oikein mukava ja piilottaa lisäkilotkin mukavasti... :D
Vyö sopii kivasti, ainakin omasta mielestä ;). Hiuksiin tarvitsee vielä keksiä jotain kivaa. Huomisessa rei-ityksessä valitsen jonkun kiiltävän sinisen blingbling-korun :DD
Ajatelkaa - pienet koulun mehupileet, ja mulla on kauheat suunnitelmat asusta, naamasta ja hiuksista... Olen joidenkin asioiden suhteen ehkä turhan perfektionisti?

Takaisin turkureissuumme. No - GT:stä suuntasimme pienen eksyilyn jälkeen Punanaamioon ostamaan pukuratsastusvaatteita. Kisat kun ovat 10.5, ja tuli ilmoittauduttua pukuratsastukseen Litfridin kanssa. Keijuhan minun olisi tarkoitus olla - tai perhonen... tai joku. Luoja tietää, oikeasti! :o

Sitten olikin elokuvan vuoro. Hannah Montana oli ihan jees elokuva, ja se jätkä, Travis, suloinen. ^^
En ehkä vieläkään oikein lämmennyt Mileyn lauluäänelle ja ilmeille, mutta hupaisa leffa :)

Tämän jälkeen suuntasimme Wiklundille istuskelemaan ja minä puin - läpällä! - ostamani tuntosarvet päähän ja seurasimme vastaantulijoiden reaktioita... ne olivat.. hupaisia. :D
Ostimme kuitenkin korttipakan ja lähdimme ulos - päätyen Cybershoppiin.
Aloin laskea rahojani. 6,50e, bussimaksu, oli piilossa laukuntaskussa, jotta pääsisin kotiin - 3e, juuri sopivasti yksiin korviksiin, löytyi kuitenkin kukkaronpohjalta. Tasarahana.
Ja mukaan lähti hienot siniset noppakorvakorut :) Kuva tuossa alla oikealla.

Noh. Sitten me mentiinkin jo linja-autoasemalle ja pelattiin korttia :D
Ensin pelattiin possua 2 erää, yksi talonhävitys ja yksi ristiseiska.
Ja sitten oli aika lähteä - Siirin kotiin Naantaliin ja minun ja Nooran mynikseen. Siirin kyyti tuli ja minä ja Noora suuntasimme bussiin. Bussissa tuli kerrattua päivän tapahtumat, soitettua kavereille ja porukoille, sekä pelattua possua.

Heh - retken teemana oli todellakin "näin noudatat liikennesääntöjä" - käveltiinhän me lähes aina päin punaisia! :D

Lisäksi ilmi kävi täysin uusi harrastus nimeltään Imbesillien kaupunkisuunnistus.

Jaahas. Huomiseksi tulikin sitten sovittua jo reissu Myllyyn. :D
En tosiaan muistanut, että perjantaina kaupat ovat kiinni. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit saavat asiallisen vastauksen :)